Ammattilaisklovnin
mielestä elämässä pitäisi olla enemmän iloa
Mona Ratalahti on
ollut ammatiltaan koomikko melkein 20 vuotta. Hän tituleeraa itseään
sairaalaklovniksi ja performanssitaiteilijaksi, vaikkei olekaan nyt
pariin vuoteen tehnyt performansseja. Monan mukaan parasta
sairaalaklovnin työssä on se, että saa leikkiä klovniparin
kanssa.
- Mulla saattaa olla
4-8, jopa kymmenen vuoroa kuukaudessa sitä työtä.
Vaikka Mona tekee
töitä jopa 200 eri tilaajalle, ainoa vakituinen työpaikka on
Sairaalaklovnit. Aina työtä ei ole. Joutopäivinäänkin Mona
tavallaan tekee töitä, sillä hän käyttää kaikkea näkemäänsä
hyväksi.
- Mä taiteilijana
tarvitsen sellaista möllötysaikaa. Turhautuminen on terveellistä.
Kaikki nämä mun ideat performansseita ja muista on tullut
turhautumisesta.
Vuonna 1996, kesken
jääneen lukion ja muutaman työelämän harha-askeleen jälkeen
Mona havahtui siihen, että halusi olla näyttelijä. Mona oli aina
ollut iloinen seuraihminen ja hänen kaverinsa nauroivat hänen
typerille jutuilleen, joten miksei hän siis alkaisi tekemään
naurattamista työkseen? Mona meni katuteatterikurssille ja alkoi
kerätä improvisaatio-, klovni- ja performanssikursseja opistoista
ja ulkomailta saakka. Vielä samana vuonna Mona perusti
performanssiyrityksen.
- Löysin
kirpparilta tällaiset kakkulat, ja näin noi silmälasit päässä
sellaisen pitkän jatkumon. "Tässä se on! Tässä se on se
hölmö tyyppi joka voi seikkailla ympäriinsä!" Mona viittaa
silmälaseihin, jotka on nähty ainakin hänen hahmoillaan Hää-Pirkko
ja Konsulentti.
Mona oli jo pienenä
haaveillut, että olisi hienoa olla klovni. Ystävän kautta hän
löysi toisenkin, joka halusi olla klovni. Kaksikko näki
televisiosta dokumentin sairaalaklovneista, ja molemmat ajattelivat,
että olisi hienoa jos Tampereellakin olisi sairaalaklovneja. He
yksinkertaisesti soittivat Taysiin saadakseen esiintyä sairaalassa.
Sairaala otti klovnit ilomielin vastaan, mutta kaksikolla ei ollut
rahoitusta työhönsä. Monan ja hänen ystävänsä innoittamana
perustettiin Sairaalaklovnit Ry, joka rahoittaa 40 sairaalaklovnia
ympäri Suomea.
Mitä tahansa Mona
tekeekin, se on suurimmaksi osaksi improvisaatiota. Monan jutuissa on
kyllä "rautalankamalli" pohjalla, mutta koska hän ei
omien sanojensa mukaan muista edeltä suunniteltuja vitsejä, ei
performansseilla varsinaisesti ole käsikirjoitusta.
Sairaalaklovneillakaan ei ole käsikirjoitusta, vaan jutut keksitään
tilanteen mukaan. Performanssinsa Mona luo kuvittelemalla jonkin näyn
ja toimimalla sitten sen mukaan. Jokainen katsoja saa tulkita
performanssin miten haluaa.
Ratalahdesta saa
kuvan eloisan iloisena henkilönä, joka seuraa omia unelmiaan eikä
taivu muiden valmiiksi antamiin malleihin. Hän ei pelkää tehdä
virheitä ja aloittaa alusta, jos asiat eivät menekään
suunnitellusti.
- En mä miljonääri
ole, paremminkin köyheliini, mutta onnellinen sellainen, koska mä
saan tehdä sellaista työtä mitä mä haluan ja sillon kun mä
haluan. Jos haluaa tehdä jotain intohimoisesti, ei sen palkankaan
ole niin väliä. Mun motto on että iloa pitää elämässä olla.
Kannattaa ottaa iloisemmin, voithan sä ottaa sen surullisemminkin,
mutta sä päätät.
